Nää viimeset pari viikkoa on vaa jotenki hujahtanu ohi.. Ei olla tehty oikeestaan mitäään, ja on ollu koulussa tosi raskasta! Meillä on melkee joka aineessa unit1 loppumassa ni kauheesti kaikkia loppuesseitä ja projekteja. Tääl on alkanu kylmenemää ja tänää oltii jo alle 10 asteen. Alkanu ehkä vähän tulee koti-ikävä ku ei oo lainkaa tekemistä ja tulee istuttua kotona ihan liikaa.. Tuntuu vaan et joka päivä menee vaa ohi ihan täysin samal rutiinilla. Oltiin pari viikkoa sitten sellasessa tosi isossa kansallispuistossa, mitä nää täällä kutsuu heidän Grand Canyoniks, se oli kyl tosi hieno! Luontoihminen kun olen (or not). Me ollaan hostäidin ja hänen siskon kans menos kai Kanadaan ens kuun alussa päivän reissulle, et mä nään Niagaran putoukset myös toiselta puolelta ja siellä on joku sellanen paikka minne nää haluu mut viedä. Kanadahan ei oo tästä kun reilu tunnin ajomatkan päässä, ni sinne ei kauaa kestä ajella :)
Mutta... sitte tän koko postauksen oikeesee aiheeseen...Musta tuntuu et kaikilla vaihtareilla on nyt sama vaihe menossa, aika yksinäistä, ei mitää tekemistä, alkaa tulee koti-ikävä, alkaa tulee toisii ajatuksii koko vuodesta ja miettii et onks tä nyt sit tällästä koko seuraavat 8kuukautta.. Mulla on ainaki toi vaihe. Koska voin sanoo et niide kavereide etee saa oikeesti tehä töitä! Oon nii onnekas et Jodi vaa tupsahti mun etee ku seikkailin yksi ruokalas ja kysy '' do you wanna sit with us ?'' siitä mä löysin mun parhaan kaverin, keskeltä ruokalaa. Onhan mulla muitaki kavereita! Muutama poika ja about 10 tyttöä, tai no emmätiiä, kaikki täällä on kavereita, en mä niiden kans oikeestaan vapaa-ajalla puhu. Nyt viimisen viikon aikana multa on kauheesti kyselty mun snapchattia(on näiden suosikki chattiohjelma täällä) . Nä ihmiset on tosi mukavia, mutta musta tuntuu et niille on vaa riittäny se et on joutunu hyvästelemään ne viime vuoden vaihtarit eikä haluu tehä sitä uudestaan. Ja täällä oikeesti kaikki keskittyy tunnilla, eikä oikeestaan ketään edes yritä tekstata yms koulussa. Ni ei oikeen voi koulussa jutella kunnolla kellekkään. Lisäksi just se että täällä ei jaksot/rutiinit vaihdu ni tulee oltua samojen ihmisten kanssa kokoajan. Jotenki koitan vaa olla että '' no en oo ku hetken ollu tääl vasta'' mut loppujen lopuks... oon ollu jo kohta 2kk...kuitenki se on aika iso osa 10 kuukaudesta. Onhan tä tosi kivaa olla täällä! Ja en missää nimessä sano et haluisin pois täältä tai et kauheinta aikaa ikinä. Tä on kyl tosi raskasta, olla yksi jossai mis kaikil on omat piirit ja kaikki tuntee toisensa ja ollu kavereita 5-vuotiaasta asti.. voin sanoa että on vähän vaikeeta sopeutua joukkoon ja löytää niitä kivoja ihmisiä sieltä joukosta. Oon menny tähän asti sillä ''päivä kerrallaan''-asenteella ja yrittäny olla stressaamatta asioista, mut kyllähä se tietty vähä mieltä painaa. Ei mulla oo täällä sellasta kaveria kene kans voisin vaa istuu ja jutella... tai no on Jodi, joka on töissä about 6 päivää viikossa ni sitä nään oikeestaan vaan koulussa.. Oon kyllä onnekas kun ei kielen kanssa oo oikeestaan lainkaan ongelmia! Paitsi sillon kun hissanope kyselee suomen lakijutuista ja hallituksesta yms ni kyllä se aika hiljaseks vetää:D
Täällä on vaihdossa myös sellanen tyttö ranskasta, en voi ees kuvitella miten vaikeeta hänel on täällä,en usko että sillä on yhtään kaveria.. Toki se on itestä kiinni miten niitä kavereita saa, ja hän on hyvä esimerkki siitä, en oo meinaa ikinä nähny hänen yrittävän puhua kenellekkään, ja jos joku puhuu hänel jotain ni ei hän jatka keskustelua. Mun on pakko sanoo et hän tekee tästä myös mulle vähä vaikeempaa.. musta tuntuu et mun täällä oletetaa auttavan hänt saamaan kavereita ja tulemaa ulos kuorestaa ja ottamaan häntä mukaa kaikkeen ja hän ei oo kauheen hyvä englannissa ni mun pitäis myös selittää mitä joka toinen sana tarkottaa. Kun ensinnäkää, hän ei oo edes mun tyyppinen ihminen, mulla ei oo yhtään kiinnostusta viettää hänen kans aikaa, etenkää koulun ulkopuolella. Ja tunnen itteni iha idiootiks ku sanon jotai hauskaa,mil tappi naurais hapetont nauruu (loveyou) ni hänel ei ilme värähdäkkää, siis tä ihminen on varmaa totisin kenet oon ikinä tavannu. Ja niiinku kaikki mut tuntevat tietää ni mä en oo ehkä ihan sellanen luonteeltani...
Täst tais tulla pieni purkautuminen, mut minkäs sillle voi et nä on tän kuluneen viikon tunnetilat, voin laittaa ne kuvat tosta Letchworthin puistosta vaikka seuraavaan postaukseen ku en oo laittanu niitä kuvia vielä koneelle.. Kiitos kaikille ketä jakso lukea edes loppuun näi positiivista postausta! Ja mami ja isi älkääää huolestuko, kyllä te mut tiiätte ♥
