Family isn't whose blood you carry, It's who you love and who loves you back

Tää postaus kertoo siis kokonaan mun sijoituskohteesta  Medinaan, New Yorkiin.

Mulla on siis host vanhemmat/isovanhemmat, ne on siis eläkeläisiä ja sanoi heti suoraan ,että mä voin kutsua niitä kummiksi vaan. Mun äidin nimi on Carolyn ja isän nimi on Robert ja se on 9 vuotta sitä äitiä vanhempi. Niillä on jo lapsenlapsiakin, joita mä tuun sitte tapaamaan kerran kuukaudessa, kun ne tulee tonne mun perheeseen viikonlopuksi. Heidän tytär Deb asuu siinä jossain iha nurkan takana ja sillä on melkein samallainen koira, kun meillä, ja saan lenkitellä ja olla sen kanssa jos alan kaipailemaan haukkuja mun vuoden aikana :D Mä oon ilonen,etten joutunut mihinkään kovin uskonnolliseen perheeseen. Ja se,että he on noin vanhoja on varmaan vaan hyvä asia, heillä on ainaki aikaa mulle, kun ei oo miljoonaa omaa lasta hoidettavana. Ja kyllä toi äiti vaikuttaa myöskin aika nuorekkaalta ikäsekseen, kun ollaan facebookissa juteltu niin siltä tulee usein ''LOL'' yms.. 
Jotkut säännöt siellä on kuulostanu kyllä vähän pelottavilta.. kai niihin ajan kanssa tottuu. Kuten se miten vähän saan tietokoneella aikaa skypettää suomeen yms. Se tuntuu nyt vähältä, mutta voi olla että ei oikeesti olisikaan enempää aikaa kaikkien muiden kiireiden ohella. 
En oikein itekkään tiiä mitä mieltä oon mun perheestä, kun en oo kunnolla tajunnu asuvani niiden luona. Toivon vaan, että tullaan hyvin toimeen, enkä tunne itteeni ulkopuoliseks. He on kyllä vaikuttanu siltä,että voi sopeutua myös mun tapoihin.  
Mun koulu siellä on tosi iso! Siinä on melkeen 2000 oppilasta ja koostuu kolmesta rakennuksesta. Mun perhe sanoi,että tuun pärjäämään siellä kuitenkin hyvin kun Medinassa oppilaat yrittää saada vaihtarin tuntemaan olonsa kotosaksi ja opettajat on kuulemma tosi päteviä ja hyviä. 
En tietty haluis olla kauheen ennakkoluulonen vaan kokea kaikki ite siellä. Siks mua ärsyttää kaikki ne '' mitä mieltä oot sun perheestä?''-kysymykset, kun en niihin osaa vastata. Enhän mä niitä vielä tunne sen paremmin kun ketään muukaan täällä. Mutta, se nähdään sitte parin kuukauden päästä! Tässä oli nyt suunnilleen kaikki perusjutut mitä mäki tiedän, niin kirjottelen myöhemmin, kun tulee jotain uutta vaihtoon liittyen. Nyt ennen lähtöä ei varmaan oo kauheesti kirjoteltavaa mutta sitten ku oon siellä niin yritän mahollisimman usein päivittää:)

Ahoy America

Mua tosissaan kutsuu jenkit alle kolmen kuukauden päästä. Oon menossa New Yorkin osavaltioon, sellaseen pieneen kaupunkiin Medinaan, joka on lähellä Niagaran putouksia. Mulla alkaa siellä koulu 2.syyskuuta niin noin viikko sitä ennen pitäis lähteä. En oo vielä edes kunnolla tajunnu sitä,että oon lähössä ja että oikeesti asun siellä ''pysyvästi''. Perhe varmistui pari kuukautta sitten ja oon kyllä niiden kanssa vähän jo jutellukkin.  Voin myöhemmin tehä erillisen postauksen mun perheestä. ( sen verran mitä niistä nyt tiiän) Mulla on lähtö siinä vaiheessa, että uus passi on hommattu, ja lääkärit yms käyty. Toki on vielä lennot varaamatta ja viisuminhaku on heinäkuussa. Mun järjestö on siis Up education, jota suosittelen kyllä lämpimästi ! Upin sivuille pääset tästä. Mun ajatus vaihtoon lähdöstä tuli ysiluokan puolessavälissä, jolloin aloin miettiä, että olis siistiä lähteä. Sen jälkeen upilta alettiin soitella mulle ja mun vanhemmille, loppuenlopuksi mulla oli kesäloma aikaa päättää lähenkö vai en. Kaikki sano et mun on pakko lähteä, koska se on once in a lifetime opportunity. Mun päätös lähteä oli aika epävarma, olin ihan kahden vaiheilla, ja se vaihtui päivittäin,että olinko mä innoissaan koko jutusta vai ajattelinko,että se olis mulle liian iso juttu. Pakko myöntää, että musta tuntuu edelleen samalta. Mä luulen, että tajuan vasta ekan kuukauden jälkeen, etten ookkaan oikeesti lomalla vaan oon siellä pidemmän aikaa. Toisaalta, USA on aina ollu mun unelmapaikka matkustaa ja asua... 
Eniten lähdössä pelottaa varmaan se, että on kaikessa niin yksin. Ja se, että kaverit täällä unohtaa sut ihan kokonaan ja ei sopeudukkaan siellä uusiin porukoihin tai saa kavereita. Pelkään myös,että en saa tarpeeksi aikaa olla ihan rauhassa, kun on kaikkia sääntöjä,ettei saisi olla omassa huoneessa ovi kiinni.. mä tosissaan sekoon jos en saa olla päivässä paria tuntia ihan rauhassa. Lisäksi jännittää se miten tulen toimeen uuden perheen kanssa, kun oon melko arvostelevaista  tyyppiä.Ja sitten vielä joka tytön huolenaihe, vaihtarikilot......
Oon innostunu eniten varmaan koko kulttuurista, siitä miten ihmiset on kohteliaita toisilleen ja on paljon avoimempia kuin suomessa! Odotan innolla myös shoppailua, kaikkia juhlapyhiä, koulun juhlia ja teemapäiviä yms.. 
Mutta jooo aivot ei toimi enää, kun kello on puol kolme yöllä ja huomenna on vielä töitä,joten.. öitä !